tiistai 8. toukokuuta 2012

Hakupapereiden täyttelyä ja sen semmosta






1. Järjestön ja kohdemaan valinta
 Mulle STS:n valinta oli aika itsestäänselvyys, koska olin sen kautta kielikurssilla ja pidin järjestöstä. Hinnatkin vaikutti suhteellisen kilpailukykyisiltä. Kohdemaan valinta ei ollut yhtä helppoa. Mun unelma oli nimittäin Australia, mutta se suunnitelma kaatui hintaan. Mietin muutamaa muutakin maata, kuten Espanjaa, mutta päätin kuitenkin lähteä Usaan.

2. Ensimmäiset paperit STS:lle
Kun olin päättänyt lähteä, piti lähettää ensimmäiset hakupaperit STS:lle. Se oli vielä helppo homma, koska niihin papereihin ei tarvinnut laittaa mitään ihmeellistä.

3. Haastattelu
Tosi pian sen jälkeen, kun olin saanut paperit lähetettyä piti sopia haastatteluaika paikallisen STS:n edustajan kanssa. Tässä vaiheessa elimme siis loppukevättä 2011, eli olin aika hyvissä ajoin liikkeellä. Haastatteluaika saatiin sovittua ja nopealla aikataululla se myös pidettiin. Tapasin haastattelijan Pressossa ja hetken suomea puhuttuamme keskustelu kääntyi englanniksi. Vaikka englannin puhuminen jännitti jonkin verran, oli tunnelma silti rento. Kysymykset olivat sellaisia tavallisia "Miksi juuri sinä olisit hyvä vaihtari?" tai "Miten toimisit koti-ikävän yllättäessä?". Lopuksi haastattelija sanoi suosittelevansa minua ja pääsisin aivan varmasti. Mä muistan miten kävelin pää ihan pilvissä ja onnellisena kotiin.

4. Vastaanottavan järjestön papereiden täyttäminen
Kesällä muutama päivä ennen kesäkuun loppua sain sitten vastaanottavan järjestön paperit täytettäväksi. Alun perin deadline oli kesäkuun loppuun, mutta sain tietenkin lisäaikaa. Tämä hakupaketti oli todella laaja ja siihen tarvittiin monien eri ihmisten suosituksia ja todistuksia. Pakettiin kuului: lääkärin todistus, rokotustodistukset, englannin opettajan suositus, rehtorin suositus, vanhempien kirje isäntäperheelle, oma kirje isäntäperheelle, pieni valokuva-albumi, passikuvia, ja joitain muita täyteltäviä lappusia. Aika pian tuli se kysymys vastaan, että miten minä nämä kaikki kesällä hankin? Muutaman puhelinsoiton, kirjeen ja selvittelyn jälkeen sain kuitenkin kaiken suunnilleen kasaan. Lopullisen paketin palautin kuitenkin vasta syksyllä ja korjailin vielä vähän lisää myöhemminkin.

5. Rokotusten hoitaminen
Rokotustietoja täytellessä huomasimme muutaman pakollisen vielä puuttuvan. Nyt viiden piikin jälkeen kaiken pitäisi olla kunnossa.. Vihdoinkin!

6. SLEP-kielitesti
Kaiken tuon jälkeen piti tehdä vielä SLEP-kielitesti, joka mittaa hakijan ihan peruskielitaitoa. Siinä oli kaksi osaa, luetun- ja kuullunymmärtäminen, jotka molemmat alkoivat todella helposti ja vaikeutuivat sitten loppua kohti. En tiedä miksi, mutta jostain syystä mä jännitin tota testiä kauheesti, mutta voin kertoa, että se ei ole ollenkaan niin paha kun miltä kuulostaa! En loppujen lopuksi tiedä edes paljonko sain pisteitä sain, mutta läpi se meni. :)

7. Valmennusviikonloppu
Tästä valmennusviikonlopusta en kerro nyt enempää, koska aion tehdä siitä ihan oman postauksen varmaankin tällä viikolla. Mutta sen vaan sanon, että huippu viikonloppu todellakin!

8. Isäntäperhetiedot
Hahah tästäkin lisää myöhemmissä postauksissa..! 

Tää postaus saattaa olla sekava, koska oon vaan muokkaillu joskus helmikuussa kirjoittelemaani tekstiä. Tähän on sen jälkeen tullut näitä lisäkohtia, että älkää ihmetelkö jos vaikuttaa sekavalta. Ja ainiin, se piti sanoa, että tuossa kartassa Oregon on siis Kalifornian ja Washingtonin välissä ja siellä rannikon lähellä näkyykin mun tuleva kaupunki Portland!

Klassinen ensimmäinen postaus!

Heips!:) 
Aloitin nyt uuden blogin kirjoittamisen, koska entinen alkoi jo vähän kyllästyttää. Tai siis mun oli tarkoitus jatkaa sen blogin kirjoittamista vaihtovuodenkin ajan, mutta nyt alko tuntua siltä, että parempi kuitenkin aloittaa vaihtaribloggailu ihan puhtaalta pöydältä. Eli siis oon lähössä kesällä, todennäköisesti elokuussa vaihto-oppilaaksi Usaan Oregonin osavaltioon. Jäiiiks!

Nyt ei aivot toimi enempää, joten tää jääköön tällaseksi niin perus ensimmäiseksi lyhyeksi postaukseksi. Mutta laitan tohon ihan heti perään yhden toisen postauksen, jonka tein jo sinne mun edelliseen blogiin, mutta joka selventää aika hyvin tätä vaihtarijuttua! 

Hyvää yötä <3:D